29.12. Pomppiva perunasäkki

Vuoden viimeiselle tunnille sain ratsukseni Bitonkan. Tunnin aiheena oli jälleen puolipidäte ja erityisesti jalalla ratsastus.

Aloitimme tutulla alkuverryttelyllä, eli siirtymisiä pitkin ohjin. Ensin muutaman kerran käynti-seis-käynti ja aika pian ravi-käynti-ravi. Bitonka pysähtyi ihan hyvin pituushalkaisijaa ylitettäessä, mutta suoralla uralla ei oikein. Ravista käyntiin se oli helppo saada siirtymään.

Seuraavaksi meidän piti nostaa jalustimet kaulalle ja keventää ravia. Open ohje oli, että jalkoja pitää nostaa vähän ylöspäin kuin missä ne täysin rentoina roikkuisivat, pitää pohkeilla "kiinni" hevosesta ja keventää niiden varaan. Polvet piti pitää rentoina. Aluksi tämä oli minulle todella hankalaa (eikä vähiten Bitonkan valtavan ravin takia) ja lähinnä puristin polvella ja pohje roikkui rentona, mutta jossain vaiheessa sain ideasta vähän kiinni ja muutamia hyviä kevennyksiä aikaiseksi. Alkuun tätä piti tehdä pitkin ohjin, mutta sitten ope käski ottaa ohjat tuntumalle, mitä en olisi halunnut tehdä. En todellakaan kokenut, että liikeratani olisi ollut riittävän vakaa ottaakseni ohjia tuntumalle, ja minusta tuntui aika pahalta Bitonkan takia, koska varmasti kiskoin sitä suusta tahtomattani enemmän tai vähemmän.

Tämän jälkeen meidän piti siirtyä keskiympyrälle laukkaamaan, edelleen ilman jalustimia. Tarkoituksena oli ratsastaa hevosia pohkeella lyhyemmäksi. Minulla oli taas vaikeuksia saada laukka nostettua, sillä pelkäsin laukan jälkeistä ravia. Muutaman laukkapätkän sain kuitenkin tehtyä, kunnes yhden kerran Bitonka pudotti raville, siinä hölskyessäni menetin tasapainoni, ja aloin valua Bitonkan oikealle puolelle. Onneksi Bitonka pysähtyi pian, sillä siinä vaiheessa roikuin jo sen harjasta ja satulasta kiinni pitäen, enää vasen polveni Bitonkan selän päällä :D Siitä sain sitten itseni kammettua takaisin selkään ilman maakosketusta. Bitonkan kyljellä roikkuessani kirosin ääneen ja mietin mielessäni ensimmäisen "apua mä putoan täältä" -paniikin jälkeen, että "en muuten varmasti putoa, en putoa, en putoa". Ja "mitäs minä sanoin", sillä juuri tätä olen joka kerta Bitonkan kanssa pelännyt. Ärsyttää tietysti se, että toisaalta keskivartaloni on niin heikossa kunnossa, että tällaista pääsee sattumaan, ja toisaalta se, että tiedostaessani tämän minusta on tullut todella arka tekemään mitään, missä tiedän olevan riskejä. Sellainen arkailu nimittäin tietysti vain pahentaa tilannetta, kun jännityn enkä saa ratsastettua rennosti ja tehokkaasti.

Joka tapauksessa, tämän episodin jälkeen sain vielä tehtyä pari laukkapätkää ihan kohtalaisilla raviin siirtymisillä.

Välikäyntien jälkeen vaihdoimme suuntaa ja siirryimme pääty-ympyrälle tarkoituksena ratsastaa puolipidätteitä läpi harjoitusravissa, yhä ilman jalustimia. Tässä sain pidettyä Bitonkan ravin aika rauhallisena, jolloin pystyin istumaankin siinä ihan kohtalaisesti. Hetkittäin sain tietoisesti rentoutettua jalkojani, vaikka teinkin koko ajan puolipidätteitä. Bitonka tosin meinasi liirata sisälapa edellä pienemmälle ympyrälle, ja minusta tuntui että istuin ihan vinossa sen selässä. Ope käski korjata Bitonkaa käyttämällä enemmän sisäpohjetta, mutten oikein saanut jalkojani toimimaan erillään, kun koko tunti oli harjoiteltu niiden yhtäaikaista käyttöä :D Jossain vaiheessa myös tajusin, että puolipidäte on tosiaan tarkoitus tehdä ensisijaisesti jalalla (tarvittaessa raipalla avustettuna) ja istunnalla ja vasta siinä vaiheessa ottaa ohjasavut mukaan, jos hevonen vain kihdyttää tahtiaan pohkeen vaikutuksesta. Noh, kyllä se tästä, hyvä kun yhden asian saan kerrallaan kuntoon. Tällä tunnilla sain nimittäin mielestäni käytettyä nopeita ja teräviä apuja hitaiden sijaan. Ensi kerralla sitten säädetään lisää.

Laukkaa oikeaan kierrokseen otimme pääty-ympyrällä jalustimet jalassa. Tässä minulla ei ollut minkäänlaista ongelmaa saada laukkaa nostettua, sillä jalustinten ansiosta tunsin oloni paljon turvallisemmaksi. Bitonka tosin liirasi sisälapa edellä vielä pahemmin kuin ravissa, enkä oikein saanut sitä korjattua kunnolla missään vaiheessa, ja lisäksi minusta tuntui, että istuin entistä vinommassa. Laukka kuitenkin pysyi yllä eikä Bitonka pudottanut sitä omatoimisesti raville kertaakaan.

Laukan jälkeen meidän piti vielä ratsastaa ympyrällä harjoitusravia jalustimet jalassa, ja siitähän ei enää tullut mitään, kun Bitonka ravasi niin isosti. En saanut sen ravia hidastettua, joten pompin selässä kuin perunasäkki. Tässä olisi ehkä auttanut, että olisin ottanut Bitonkan käynnin kautta uudestaan raviin, mutta ope halusi, että olisin saanut puolipidätteet läpi, joten en osannut olla omatoiminen tämän suhteen. Siinä pomppiessani vaan naureskelin, kun ei istumisesta tai apujen käytöstä tullut yhtään mitään... Mutta ainakin minusta tuntui, että istuin suorassa sen sijaan, että olisin painunut etukumaraan kasaan.

Kokonaisuudessaan tunti oli siis melkoista kaaosta minun osaltani lukuun ottamatta harjoitusravipätkää ilman jalustimia, missä onnistuin istumaan kunnolla ja pitämään Bitonkan ravin pienenä. Tällä kertaa en myöskään jännittänyt sitä, että Bitonka olisi kyttäillyt ympärilleen, vaan sain kaiken keskittymiseni suunnattua rentoutumisen ja apujen käytön yritykseen.